tiistai 24. joulukuuta 2013

jouluja kaikille!

Käytiinpä taas ajelemassa siinä tarkoituksessa jos ois löytynyt peuroja kuvattavaksi. Muutaman päivän vesisateet olivat sulattaneet lumet melkein kokonaan ja kiillottaneet tiet kirkkaalle vesijäälle.
Hiukan haastetta sivuteille!
Löysimme peuroja normaaleilta talvehtimispaikoilta, mutta ne olivat vielä tosi pienissä laumoissa. Liekkö siihen syynä talviolosuhteet, jotka tälläkertaa mahdollistavat peuroille helpon ravinnonsaannin.
Osa peuroista myös näyttää viihtyvän lähellä asutusta, johtuukohan se susien ilmestymisestä samoille nevoille jossa peurat myös oleilevat?
Kävimme (Esa N ja Minä) myös kävelemässä käärmekallioiden päällä, jossa näimme muutaman peuran ja paljon niiden jälkiä.
Sieltä laitan myös yhden kuvan tänne.
Ihan mukava reissu, tosin vaatteet kastuivat emmekä päässeet tarpeeksi lähelle peuroja.
käärmekallio



sunnuntai 1. joulukuuta 2013

maanantai 25. marraskuuta 2013

puron jäätymistä


Tämmöstä tälläkertaa!
purot ja joet alkavat olla kohta sopivasti jäässä talvikuvausta varten.
Tänään pyörähdin tutulla purolla katsomassa sen jäätymistä sekä veden määrää.
Einon myrsky oli kaatanut isoja kuusia puron yli sekä heitellyt oksia pitkin poikin hankaloittamaan kulkua sekä vaikeuttamaan kuvauspaikan valintaa.
No, kuvia tuli otettua joku kymmenen, osa sinnepäin mitä lähdin hakemaankin.
Hiukan hakemista tuo kuvaus pimeässä, ei
nää rajata kuvaa sopivaks, eikä sopivan valotuksen saaminenkaan ole itsestään selvyys.
Laittamassani alimmaisessa kuvassa oli kuvattaessa jo pimeää ja pitkän suljinajan lisäksi puroa on valotettu lampulla.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Hiiripöllö



















Hei!
Tänään oli työpäiväni poikkeuksellisesti normaalia lyhempi ja aikomuksenani oli lähteä etsimään hiiripöllöä  joka oli pyöriskellyt maisemissa. Pöllö löytyikin helposti ja muutaman tunnin sitä autosta kyttäilin toivoen saavani siitä kuvia tosi toimissa.
Muutaman kerran pöllö lähti ympärillä pyörivän harakan perään, mutta kiinni jäi harakka saamatta.
Harakat häiritsivät pöllöä hyökkäilemällä sitä kohti ja jäivät sitten räkättämään pöllön läheisyyteen, välillä jopa viereiselle oksalle.
Kuvasin 70-200/2.8 :lla linssillä.
Olis vaatinut pitempää putkea, että olis yltänyt paremmin. Keli oli harmaa ja vettä sateli, valovoimasta oli tälläkin kertaa hyötyä.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Juhlien kuvausta

Lisää kuvateksti
Olen päässyt kuvaamaan jonkunverran erinlaisia tilaisuuksia ja juhlia. Pääosa on ollut kirkollisia kuten häät,hautajiset,ristijäiset. 
Kokosin joitain kuvia viimevuosilta joissa olen ollut kuvaamassa.
http://humaju.kuvat.fi/kuvat/Kirkolliset+toimitukset/

maanantai 23. syyskuuta 2013

Viikonloppu meni luontovalokuvaus kurssin merkeissä. Opettajina olivat Tapio Kostet sekä Risto Inkeroinen. Käytiin läpi tiukka ohjelma, mutta oishan sitä kuunnellut enemmänkin. Oli senverran asiantuntemusta kertojilla.
Piilokojukuvaus, Kuvankäsittely, Luova valokuvaus, Kuvatyylit...
Tässä myös kuulemamme 3 ohjetta hyvän luontovalokuvan ottamiseen.
 -opettele tuntemaan kuvattava kohde.
 -opettele tuntemaan kuvattava kohde.
  -opettele tuntemaan kuvattava kohde.

iltavaloissa


lauantai 24. elokuuta 2013

Heips

Hei!
Laitan muutaman kuvan menneeltä viikolta. Kävin lenkin julmilla lammilla Saarijärvellä, jossa tuli otettua jokunen kuva. Ihan käymisen arvoinen paikka lyhyen kävelymatkan päässä. Alla oleva ruoho tuppo kallioilta on sieltä.
Tarkoitus oli myös viikolla saada töyrinpurolta syksyisiä kuvia, mutta satoi senverran rankasti, että suurin huoli oli saada suojattua kuvaus vermeitä kastumiselta. Sattui nimittäin tässä kesän aikana kamera saamaan erään kerran kosteutta liikaa ja 2 viikkoa meni jännittäessä, että vertyykö vai laitanko huoltoon..

syksyn värejä


sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Hei!
Tuli vietettyä taas muutama yön seutu ihan vain luontoa ihaillen, eipä kertynyt pahemmin kuvia tälläkään kertaa.
Ensimmäisenä iltana ajattelin josko sitä kävis paikkaamassa edellisellä kerralla epäonnistuneen lepakon kuvaus reissun. Viikon verrran oli ollut suhteellisen viileä keli ja illalla alkoi näyttää vähän siltä, että keli lämpenee kun aurinkokin alkoi paistella. Eiku menoks...
Vaisua oli meno tälläkin kertaa, muutaman pyrähyksen pääsin koittamaan josko tarkennus osuisi kohalleen ja siihen se sitten kuivuikin.
Yhtä kaikki, kahviin ja hyvään seuraan luonnossa, siihen se jäi tälläkertaa.
Toisena yönä kävin taas koittamassa pääsiskö sitä kuvaamaan karhua, mutta hiljaistahan se meno sielläkin oli.

vesisiippa

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Heips!
Olipa hilkulla, että pääsin kokeilemaan tässä joku yö taakseppäin lepakko kuvausta.
Lähettiin Niemisen Esan kanssa illalla ajelemaan kohti kuortanetta. Matkalla niin kuin kuulemma perinteisiin kuuluu pysähdyttiin kanavankevarilla syömään mahat täyteen ja eikun matkaa jatkamaan toivoen, että sääolosuhteet pysyisivät edes samanlaisina..
Päivällä oli satanut pitkään ja matkallakin räpsäytti pienen sadekuuron.
Paikka oli ihanteellinen lepakkokuvaukseen, joki sopivan kapea, jonka vuoksi niiden lentoreitit kulkisivat kutakuinkin samoja ratoja. Myös vanha kivisilta antoi niille hyvän yöpymispaikan, jonka vuoksi vesisiippoja saattoi olla ilmassa paljonkin.
Liekkö syynä päivän sateet vai muutaman päivän kylmempi jakso kun veden pinnalla ei lennellyt koko aikana minkäänlaista hyönteistä.
Eipä lentänyt myös lepakoitakaan kun ei ollut syötävää.
Jäi lepakkokuvat tälläkertaa saamatta.
räksän poikanen

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Pyörähdin FotoAnteroOhrasen studiolla katsomassa, miten niitä hyviä kuvia oikein otetaan.
Sainpa kahvien ja hyvien vinkkien lisäks lainaan kertoimen putkeeni, jonka innoittamana lähdinkin sitä heti kokeilemaan kun sääkin oli sopivan pilvinen.
Mustakurkku uikut olivat häipyneet pesästä ja uiskentelivat liian kaukana, mutta vielä se on yritettävä saada nekin kuvattua raidallisineen poikasineen.
Sain kumminkin muutaman kohtuullisen ruudun käpytikasta, jotka ruokkivat poikastaan. Ei mene montaa päivää kun nekin jo räpyttelevät omilla siivillään.

käpytikka