sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Heips!
Olipa hilkulla, että pääsin kokeilemaan tässä joku yö taakseppäin lepakko kuvausta.
Lähettiin Niemisen Esan kanssa illalla ajelemaan kohti kuortanetta. Matkalla niin kuin kuulemma perinteisiin kuuluu pysähdyttiin kanavankevarilla syömään mahat täyteen ja eikun matkaa jatkamaan toivoen, että sääolosuhteet pysyisivät edes samanlaisina..
Päivällä oli satanut pitkään ja matkallakin räpsäytti pienen sadekuuron.
Paikka oli ihanteellinen lepakkokuvaukseen, joki sopivan kapea, jonka vuoksi niiden lentoreitit kulkisivat kutakuinkin samoja ratoja. Myös vanha kivisilta antoi niille hyvän yöpymispaikan, jonka vuoksi vesisiippoja saattoi olla ilmassa paljonkin.
Liekkö syynä päivän sateet vai muutaman päivän kylmempi jakso kun veden pinnalla ei lennellyt koko aikana minkäänlaista hyönteistä.
Eipä lentänyt myös lepakoitakaan kun ei ollut syötävää.
Jäi lepakkokuvat tälläkertaa saamatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti